Joulu tehdään yhdessä
Joulu on perinteisesti aikaa, jolloin kokoonnutaan yhteen perheen tai ystävien kanssa. Jouluun yhdistetään myös stressi siitä, että kaiken pitää olla valmista viimeistään aatonaattona. Voi käydä myös niin, että vastuut valmisteluista ovat jääneet pitkälti yhden ihmisen varaan ja muut tulevat ns. valmiiseen pöytään nauttimaan joulun antimista ja tunnelmasta. Kaikille on kuitenkin parasta, että joulu tehdään yhdessä.
Lemin joulukylä on syntynyt juuri yhdessä tekemällä. Joulukylän ovat mahdollistaneet yhdessä kunnan kanssa Korvatunturin väki, Lemin Kotiseutuyhdistys, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lemin paikallisyhdistys, Lemin yrittäjät, Lions Club Lemi, Kuukanniemen Vanhempainyhdistys, Lemin nuorisoseura, Taipaleen seurakunta, The kyläläiset Band, Lemin laulumiehet sekä kunnan varhaiskasvatuksen lapset ja aikuiset sekä kunnan nuorisotoimi. Joulukylää on mukana luomassa myyjiä ja yrittäjiä, läheltä ja kaukaa. Lämpimät kiitokset teille kaikille!
Yhdessä. Joulun merkitys kiteytyy itselleni tuohon sanaan. En osaa enää kaivata lahjoja sillä lahjaksi riittää paremmin kuin hyvin se, että voin viettää kiireetöntä joulunaikaa yhdessä läheisten ihmisten kanssa. Yhdessäolo ja yhdessä tekeminen liittyy arkeen yhtä lailla kuin juhlapyhiin. Yhteisöllisyys näyttäytyy kunnan elinvoimaisuutena ja siinä, että asioita tapahtuu ja ihmiset toimivat aktiivisesti yhdessä. Yhteisöllisyys edistää niin henkistä kuin ruumiillista hyvinvointia. Sanotaanhan sitä, että vierivä kivi ei sammaloidu. Sama pätee ihmisiinkin, jos ihmiset pysyvät aktiivisina ja toimivat yhdessä yhteisten asioiden hyväksi.
Näiden ajatusten myötä toivotan kaikille teille rauhallista joulun odotusta! Toivon, että jokainen saisi ja pystyisi antamaan lahjaksi läheisilleen niitä asioita, joita erityisesti haluaisi, niin jouluna kuin kaikkina muinakin vuoden päivinä!
Arto Ylönen
Kunnanjohtaja
Puhe Lemin joulukylässä 29.11.2025