Siirry pääsisältöön
Etusivu Itsenäisyyden polun kohteet 52. Piimätuvat

52. Piimätuvat

Kivijärven pohjoispuolen kylät; Kärmeniemi, Kapiala, Urola, Kaamaniemi, olivat saaneet maanjakotoimituksissa maita myös Uimin puolelta.  Näille ns. “Syvänmaille” uitettiin lehmät kesäisin laiduntamaan.  Lehmät tarvitsivat tietysti hoitajansa ja lypsäjänsä, maito käsittelijänsä ja hoitajat suojan, jossa levätä ja laskea maito separaattorilla sekä kirnuta kerma voiksi ja piimäksi.  Niinpä rakennettiin “piimätupia”.

Rakennuksessa oli yleensä hirsistä tehty tupa, jossa oli uuni, pöytä ja tarvittavat nukkumistilat, läpikuljettava eteinen “porstupa” sekä laudoista rakennettu aitta, jossa oli separaattori ja kirnu maidon käsittelyä varten.

Talojen tyttäret ja piiat viettivät “kesälomaa”, kotoa pois, päivät lehmiä hoidellen ja yöt “konkkapoikia riiustellen” välillä piti tietysti toimittaa piimät ja voit kotiin, järven toiselle puolelle.

Piimätupia on pystyssä vielä pari kappaletta, yksi sijaitsee Ronkaanlahdessa.

Lähteet:
Perimätieto:  Elmi Okko, Osmo Hammar