Siirry pääsisältöön
Etusivu Palvelut Elinkeinopalvelut Myö osataa! – juttusarja lemiläisistä tekijöistä KoPa Juniorit

KoPa Juniorit

Mitä harrastuksia tai tekemistä Lemillä onkaan lapsille? Seuraavaksi Myö osataa! -juttusarjassa esitellään yksi tällainen, jossa kohderyhmänä lapset ja nuoret nimittäin KoPa Juniorit Ry ja mitä kaikkea sieltä voikaan harrastuksekseen löytää. Haastateltavana KoPa Juniorien puheenjohtaja Lasse Nisonen.

KoPa Juniorit on tarkoitettu kaikille 5–15-vuotiaille nuorille tytöille ja pojille, jotka haluavat harrastaa jalkapalloa ja/tai salibandyä. KoPa Juniorit on vuodesta 2008 toiminut lemiläinen junioriseura. Jos innokkaita lapsia löytyy riittävästi, perustetaan uusi joukkue jalkapalloon ja / tai salibandyyn. Suuria kustannuksia ei tarvitse pelätä, seuran peli- ja jäsenmaksut ovat olleet perinteisesti erittäin kohtuullisia.

Lasse Nisonen

 

Kuka: Lasse Nisonen
Mitä tekee: KoPa Juniorien puheenjohtaja sekä jalkapallon puolella olen toiminut treenien vetäjänä kesällä.
Tausta: KoPa täytti viime kesällä 60-vuotta ja Kuukanniemessä sijaitsee Kotajärven kenttä, josta tämä sitten alun perin on lähtöisin. KoPa Juniorit on ollut vuodesta 2008 toiminnassa.
KoPa:ssa parasta:

1. Pääsee liikkumaan matalalla kynnyksellä hyvässä porukassa.
2. Pääsee toimimaan eri yhteistyökumppaneiden kanssa.
3. Hinta harrastukselle ei ole päätä huimaava.

Ihan aluksi, niille, jotka eivät tiedä mikä on KoPa?

Kotajärven Pallo, Lemin oma jalkapalloseura jo 60-vuoden ajan.

Ketkä toimii valmentajana KoPa Junioreissa?

Kun lasketaan jalkapallo ja kaksi eri salibandyryhmää niin kaikkiaan semmoinen kymmenkunta ja välillä vanhempia toimii mukana. Osalla taustalla kokemusta enemmin ja osalla vähemmin ja itselläkin taustalla ihan harrastepohja.

Mitä kaikkea Lemille muuttanut tai jo paikkakunnalla asuva lapsi/nuori voi kauttanne harrastaa?

KoPassa pääsee harrastamaan jalkapalloa kesällä ja salibandya talvella.

Poikia salibandy-treeneissä.

Minkä ikäiset voivat tulla mukaan? Onko olemassa jo kenties eri ikäisille erilaisia ryhmiä, jos niin kerrotko esimerkkejä?
Meillä on nyt tuo vanhempi joukkue, joka pelaa sarjapelejä syntymävuodeltaan 2010–2013. Toinen ryhmä on sitten 2014 syntyneet ja nuoremmat. Tietysti, jos saadaan lisää uusia harrastajia, vaikka vähän vanhempiakin lapsia niin voidaan katsoa ryhmiä uudestaan. Tällä hetkellä nuorin mukanaolija on 2016 syntynyt.

Kuinka paljon teillä on jo harrastajia mukana?

Tällä hetkellä ryhmiä on kaksi, joista vanhempi porukka pelaa jo turnauspelejä. Määrällisesti 40 lasta. Molemmissa ryhmissä tällä hetkellä 20 lasta.

Onko mukana paljon tyttöjä?

Kyllä on muutamia tyttöjäkin. Enemmistö on kuitenkin poikia tällä hetkellä.

Pääseekö mukaan ympärivuoden vai miten harrastuskaudet menevät?

Mukaan pääsee ympäri vuoden. Osa nykyisistä harrastajista tekee muun muassa niin, että he eivät halua käydä peleissä ja käyvät vain treeneissä.

Missä sijaitsette fyysisesti, missä pelaatte/harjoittelette ja kuinka usein viikossa?

Salibandytreenit ovat kirkonkylän koulukeskuksessa. Ja jalkapallotreenit on ollut kerran viikossa Kuukanniemessä Kotajärven kentällä ja kerran viikossa kirkonkylän kentällä. Jalkapallossa pari kertaa viikossa. Salibandyssä vanhemmalla ryhmällä myös pari kertaa viikossa ja nuoremmalla ryhmällä on ollut kerran viikossa. Mutta toki, jos nuorempi ryhmä lähtee kilpailutasolle niin sitten otetaan jo toinenkin treenikerta mukaan viikossa. Treenit ovat tunnin mittaiset.

Millainen on jäsenmaksu?

Tällä hetkellä 10 euroa/lapsi. Toki, jos pelireissuista tulee jotakin kustannuksia niin lisänä sitten tilanteen mukaan niitä.

Nyt saa kehua, miksi kannattaa liittyä KoPaan?
Pääsee harrastamaan ja pelailemaan porukalla. Rohkeasti vaan yhteyttä ja mukaan!

Poikia salibandy-treeneissä.

Mihin kaikki uudet harrastajat voivat olla yhteydessä, jos haluavat liittyä mukaan?

KoPa Juniorin Facebook-sivujen kautta tai jos tietää jonkun valmentajan niin on häneen suoraan yhteydessä. Tai sitten minuun sähköpostilla lasse.nisonen@elisanet.fi  tai puh. 044-5922388

KoPa Juniorin löydät Facebookin ryhmistä nimellä Kopa juniorit. Ja pääseuran löydät myös Facebookista nimellä KoPa