Siirry pääsisältöön
Etusivu Palvelut Elinkeinopalvelut Myö osataa! – juttusarja lemiläisistä tekijöistä Misa

Misa

Misan tarina alkaa jo vuodesta 1956. Suomalainen perheyritys toimii Lemin kirkonkylässä työllistäen noin 20 henkilöä. Yritys on keskittynyt erityisesti kiukaiden valmistamiseen. Misa on lemiläistä käsityötä parhaimmillaan. Myö osataa! -juttusarjassa haastateltiinkin seuraavana Misan toimitusjohtajaa.

Faktalaatikko

Kuka: Mikko Mäkeläinen
Mitä tekee: Toimitusjohtaja
Tausta: Koulutus koneteknikko, työskennellyt kiukaiden parissa yli 20 vuotta.
Parasta työssä: Hyvä työporukka, monipuolinen työ, jossa pääsee toimimaan asiakas- ja yritysympäristössä.

Kuvassa Mikko Mäkeläinen

Mistä toiminnan ajatus lähti alunperin? Kuinka kauan olette olleet toiminnassa ja oliko Lemi sijaintinnekin alun perin?

Misan perusti Mikael Samppa vuonna 1956 Lappeenrannassa. Lemille yritys siirtyi 1985 kun Martti Hakala osti sen. Yrityksen päätuote on alusta alkaen ollut puulämmitteinen kiuas.

Kerro toiminnastasi vapaamuotoisesti eli mitä kaikkea teette? 

Tuotteemme ovat puu- ja sähkölämmitteiset kiukaat, savupiiput ja putket, puugrillit ja saunojen palosuojaustuotteet. Lisäksi teemme metallialan alihankintatöitä. Tuotteet valmistamme pääasiassa levyarkeista, alusta loppuun asti itse.
Tuotannossamme on käytössä mm. levytyökeskus, laserleikkuri, särmäyspuristimia, levymankeleita, epäkesko- ja hydraulipuristimia, mig-, tig-, piste- ja saumahitsauskoneita. Lisäksi teemme pintakäsittelyä jauhemaalaamalla sekä emaloimalla.

Kuinka monta henkilöä Misa työllistää? Tulevatko työntekijät kauempaakin?

Misa työllistää noin 20 henkilöä. Työntekijät tulevat Lemiltä ja lähikunnista.

Minkälainen on suomalainen kiuasscene tänä päivänä? Miten Misa erottuu näistä muista?

Alalla toimii nykyään useita valmistajia. Nykyään kiukailta vaaditaan aikaista enemmän ympäristöystävällisyyttä sekä paloturvallisuuteen kiinnitetään enemmän huomiota. Kiuas on nykyään myös enemmän sisustuselementti. Misa valmistaa laadukkaita ja kotimaisia kiukaita.

 

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia teillä on?

Misan on tarkoitus jatkossakin pysyä suomalaisena valmistajana. Yrityksen on tarkoitus vahvistaa osuuttaan kotimaan markkinoilla sekä laajentaa markkinoita myös ulkomaille.

Kun Lemin kaksi suurta nimeä Misa ja Stam1na löi hynttyyt vuonna 2020, mitä siitä syntyi? 

Intohimo, sisu, kotimaisuus -ja ripaus hulluutta. Näistä aineksista syntyi Hev1 puukiuas.

Nyt saa kehua, mikä tekee Misasta parhaan?

Me uskomme, että laatu puhuu aina puolestaan. Laatu syntyy yhdistämällä kestäviä materiaaleja ja suomalaista ammattitaitoa. Kaikki tuotteemme valmistetaan käsityönä Lemillä.

Minkälainen Misa on työpaikkana? Tarjoaako Misa kesätyöpaikkoja?

Monipuolisia työtehtäviä tarjoava metallialan yritys. Tarjoamme kesäisin muutaman kesä- ja harjoittelutyöpaikan aktiivisille työnhakijoille.

——————————————————–

Misa Oy:n löydät

Punaportinkatu 15
54710 LEMI

www.misa.fi

Facebook

Instagram