Siirry pääsisältöön
Etusivu Palvelut Varhaiskasvatus ja koulutus Perusopetus Järjestyssäännöt

Järjestyssäännöt

Lemin koulujen järjestyssäännöt

Säännöt ovat välttämättömiä päivittäisen koulutyön rauhallisen sujumisen sekä koulussa työskentelevien viihtyisyyden ja turvallisuuden vuoksi.

Säännöt myös totuttavat oppilaita vastuuseen.

  1. Noudatan järjestyssääntöjä ja Suomen lakeja kaikessa koulun järjestämässä toiminnassa.
  2. Kunnioitan toista ihmistä ja hänen omaisuuttaan.
    Otan toiset ihmiset huomioon kaikissa tilanteissa.
    Julkaisen ainoastaan sisältöjä, joihin minulla on tekijänoikeudet ja asianmukaiset luvat.
    En kiusaa ketään.
    En uhkaa kenenkään henkistä tai ruumiillista koskemattomuutta.
  3. Käyttäydyn hyvin.
    Toimin asiallisesti kaikissa tilanteissa.
    Noudatan koulun opettajien ja henkilökunnan antamia ohjeita.
    Huolehdin osaltani siitä, että koulutalo irtaimistoineen sekä piha-alue säilyvät ehjinä ja siisteinä. 

Noudatan aikatauluja.

En käytä koulupäivän aikana energiajuomia. 

  1. Sitoudun turvalliseen koulunkäyntiin.
    En vaaranna omaa enkä toisten turvallisuutta.

En pidä hallussani, enkä käytä tupakkatuotteita, nikotiinituotteita, vapea, alkoholia tai huumeita.
En tuo kouluun, enkä pidä hallussani toisen vahingoittamiseen soveltuvia välineitä ja tulentekovälineitä.
Tiedän, että opettajalla tai rehtorilla on oikeus tarvittaessa tarkastaa tavarani ja ottaa haltuun kielletyt tuotteet ja tavarat.

  1. Teen tehtäväni ja huolehdin kouluvälineistäni tunnollisesti.

En toimi vilpillisesti.

  1. Käytän mobiililaitteita koulupäivän aikana vain opettajan luvalla.

Oppilas ei saa käyttää mobiililaitteita koulupäivän aikana (oppitunnit, ruokailu, juhlat, välitunnit, siirtymät ja muu opetukseton aika). 

Oppilas säilyttää mobiililaitteitaan koulupäivän aikana erikseen sovitussa paikassa. 

  1. Vietän välitunnit välituntialueella.
    En poistu koulualueelta koulupäivän aikana ilman opettajan lupaa. Esitän opettajalle huoltajan perusteleman ja allekirjoittaman luvan jokaiseen välituntialueelta poistumiseen.
  2. Liikun jalkaisin koulupäivän aikana.