Siirry pääsisältöön
Etusivu Palvelut Elinkeinopalvelut Myö osataa! – juttusarja lemiläisistä tekijöistä Säräpirtti Kippurasarvi

Säräpirtti Kippurasarvi

Myö osataa! -juttusarjassa siirrytään nyt Lemin perinneherkkujen äärelle. Kirkonkylällä toimiva ravintola Säräpirtti Kippurasarvi on Suomen ainoa yhteen ruokalajiin erikoistunut ravintola. Se on ravintola, jonne tullaan linja-autoittain tilausajomatkoilla ja ulkopaikkakunnilta. Se on yksi Lemin ravintola, jonne voi viedä vaikkapa Lemillä vierailevan ulkopaikkakuntalaisen ja josta voi ostaa mukaan tuliaisia. Ravintolassa valmistetaan tuhatvuotista herkkua vuosikymmenten kokemuksella. Lemiläiseen tapaan särää nautitaan hartaasti ja niin monta kierrosta kuin maistuu. Yrittäjäpariskunta itse ajaa päivittäin Lappeenrannasta työpaikallensa ja usein aamu alkaa jo klo 04–05. Se ei pariskuntaa haittaa, sillä mikäpä mukavinta kuin aloittaa työpäivä sillä, että iskee tulet leivinuuniin tulevaa säräpaistia varten ja kattaa siihen tulen lämpöön itselleen aamiaisen. Samalla voi ihastella Lahnajärvelle avautuvia maisemia ja suunnitella työpäivää.

Kuka: Esko Hietaranta
Mitä tekee: Säräpirtti Oy:n omistaja yrittäjä yhdessä vaimonsa Kati Hietarannan kanssa.
Tausta: Ammatti kokki ja baarimestari. 30-vuotta alan työkokemusta taustalla. Niistä vajaa kymmenen vuotta ensin ulkomailla ja 2002 tultiin takaisin Suomeen ja siitä eteenpäin Kippurasarven yrittäjänä Lemillä.
Esko Hietarannan Top 3 parasta asiaa Lemillä: 
-Särä tietysti!
-Omaperäisyys; pieni uniikki itsenäinen kunta.
-Juuret. Lemi on entinen kotipitäjäni.

Yrittäjä Esko Hietaranta ja leivinuunissa muhiva säräpaisti

Miten sinusta tuli Säräpirtti kippurasarven omistajayrittäjä ja milloin?

– Yritys on alkanut 1978 ja tähän kiinteistöön siirrytty 1988. Ja 2002 paluumuutetiin Suomeen ja alettiin valmistelemaan sukupolven vaihdosta ja 18.2.2004 on tehty sukupolven vaihdos ja aloitettu täyspäiväisenä Säräpirtti Kippurasarven yrittäjänä. Eli ensi helmikuussa tulee 18-vuotta itsellä yrittäjyyttä täyteen.

Mikä työssä on kaikkein parasta?

– Kyllä se on ne asiakaskokemukset. Asiakkuuksien välittömyys, se on parasta. On vaan yksi tuote, mutta toimintammehan on tosi laaja-alaista; vaikka onkin vain yksi tuote niin tarjotaan sitä ravintolassa, kauppoihin ja tehdään catering-palvelua. On verkkokauppaa, vähittäiskauppaa ja kuivaliha on uutena juttuna. Ja kaikkea kivaa pientä uutta myös tulossa. Ollaan särä saatu jakautumaan moneksi.
Catering palveluna meillä on kaksi tuotetta; säräkeitto ja säräpaisti. Sen ympärille sitten rakennetaan kaikkia juhlia tai tapahtumia. Voidaan toimittaa kuumat särät jonnekin tai sitten avaimet käteen pakettina sisältäen astiat ja henkilökunnan.

Mikä on Särä? 

– Särän nimi tulee säröilevästä puuastiasta eli se astia nimenomaan on särä ja ruokalaji saanut sitten yhteneväisen nimityksen vuosien saatossa. Eli yhdessä tai erikseen niin kummankin nimi on särä. Koivukaukalossa leivinuunissa paistettua karitsaa, perunaa ja suolaa

Yön yli särä -paketit.

 

Moni ulkopaikkakuntalainen vastaa, että hänelle tulee Lemistä ensimmäisenä mieleen juuri särä, mistä luulet sen johtuvan?

– Lemin särähän on yksi suomen seitsemästä ihmeestä. Eli tietynlainen myytti, pitkä perinne.

Miten särä valmistetaan?

– Suolausvaihe 3-4 päivää. Sitten paistopäivän työ alkaa uunin lämmityksellä eli leivinuunia lämmitetään koivuhaloilla. Lämmitysvaihe on sen nelisen tuntia ja 5–6 tuntia jokainen paisti vähintään uunissa. Ekana 3,5 tuntia itsekseen ja sillä välin keitetään perunat puolikypsiksi ja otetaan paisti sivuun ja kaadetaan ylimääräinen rasva pois. Sitten laitetaan perunat sinne ja paisti takaisin uuniin. Sitten reilu pari tuntia niin siinäpä sitten onkin. Tietysti ohrarieska mikä kuuluu siihen paistetaan itse tässä talossa.

Lemin särä valittiin yhdeksi Suomen seitsemästä ihmeestä, kerrotteko tästä tarkemmin?

– 1972 järjestettiin suomessa tällainen seitsemän ihmettä-kilpailu, jossa oli Finnair, kotiseutu- ja matkailuliitto taustalla. Siinä etsittiin uusia suomalaisia matkailuvaltteja. Ehdotuksia tuli monta sataa ja särä valittiin ainoana ruokalajina sinne ihmeiden joukkoon. Ja se nimenomaan edustaa koko suomen vanhinta ruokaperinnettä.

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia teillä on?

– Särää meinattiin tehdä. Korona-aika pisti tekemään uusia innovaatioita, joista kuivaliha on nyt päällimmäisenä. Kuivaliha on ollut todella suosittua ja nyt kun toiminnat pikkuhiljaa palautuvat, niin se tulee nostamaan meidän yrityksen ihan eri tasolle. Meillä julkaistiin  juuri uusi tuoteperhe. 100% SUOMALAISTA KARITSAA -nimeltään, kotimainen tuoteperhe.

 

Mistä asiakaskuntanne koostuu, tullaako teille paljon juuri kuntarajojen ulkopuolelta?

– Lemiläisten tilaisuuksiin on päästy hienosti mukaan, mutta asiakaskunta on eniten ulkopaikkakuntalaista. Pääsääntöisesti asiakkaamme tulevat Lappeenrannan talousalueen ulkopuolelta 80 %:sti. Kouvola Lahti- Mikkeli Kotka- Helsinki-länsirannikko ja Tampere ovat alueet, joista linja-autoittain tulee tilausajoasiakkaita meille. Meillä on monta kymmentä matkatoimistokumppania, jotka sitten myyvät paketteja. Markkinointi ja sähköiset asiakasrekisterit on meillä kovassa käytössä. Pikkujoulukausi näyttää nyt tosi hyvälle esimerkiksi. Paljon on vielä vaikutusta, kun rajat ovat kiinni sillä meillä on paljon asiakkaita ulkomailtakin. Ja jo vuosikymmenten ajan ovat kesäasukkaat olleet asiakkaitamme; osa hakee veneellä särää mukaan. Monet hakevat mökeille mukaan tai tulevat juhannuksena meille syömään. Kesäasukkaat sitten talvikaudella tilaavat särää meiltä verkkokaupan kautta.

Olette laajentaneet yritystoimintaa ja hienosti tuoneet Lemiä esille myös yli kuntarajojen. Mitä kaikkea muuta Kippurasarvi tarjoaa ?

– Kaiken sen minkä meillä voi paikan päällä ravintolassa nauttia saa myös take awayna mukaansa myös kylmänä tai kuumana. Ympärivuotisia jälleenmyyntikauppoja meillä on ja muutama uusikin tullut taas lisää. On tullut isompia hypermarketteja jälleenmyyjiksi mukaan missä meillä ei aikaisemmin ole ollut; Prisma ja K-Citymarket. Ihmisten ostokäyttäytyminen on selkeästi muuttunut koronan myötä ja erikoistuotteille on kysyntää. Toki on todella tärkeää esimerkiksi K-Market Särä, joka on ihan huippu kuivalihan myyjä yksikköön ja pinta-alaan nähden. Siitä hatunnosto Kalle-Kauppiaalle! Pohjoisin kuivalihan myyjä on tällä hetkellä Kemijärvellä.

 

Teillä oli kesällä kesäkahvilakokeilu, aiotteko jatkaa tätä myös tulevana kesällä?

– Kokeiltiin ja saatiin satunnaisia kävijöitä ohikulkumatkalla, jotka sitten samalla ostivat särää mukaan. Päivittäin kuitenkin kävi ihan mukavasti porukkaa. Näillä näkymin ensi kesä on kalenteriin merkittynä ja se kesäkahvila ei ole meidän ydintoimintaamme, mutta seuraillaan miten koronat ym. kaikki tilanteet kehittyvät. Eli katsotaan.

Montako henkilöä yrityksenne työllistää?

– 4–5 henkilöä työllistää ympärivuotisesti ja kesätyöntekijöitä on ollut yleensä se pari.

Pääsitte Akseli Herlevin ohjelmaan Burgerimies, joka toi hienoa näkyvyyttä teille?

– Kun Akseli Herlevin Lemi-jakso tuli torstaina pääsiäisen jälkeen niin myynnissä tuli pikkupääsiäinen uudelleen. Kun Burgerimies-ohjelma kesti tunnin niin sinä aikana tuli 72 kuivaliha tilausta tuonne verkkokaupan puolelle. Huomasi kyllä mikä vaikutus tuollaisella ohjelman tuomalla näkyvyydellä onkaan!

Verkkokauppa on teillä ilmeisen suosittua ja korona-aika räjäytti sen aivan uuteen ulottuvuuteen?

– Kyllä se tulevaisuus on tuolla pilvissä. Verkkokaupan kasvu oli koronan aikana 250 %, joten ero oli huikea. Tiiminä tehdään työtä verkkokaupankin suhteen, korona-aikaan päivässä saattoi tulla sata tilausta.  Joten sitten piti tilata styroxbokseja tuhat kappaletta lisää ja niihin geelit, paikallisia kuljetusyrittäjiä etsimään. Styroxbokseja ja kylmägeelejä haettiin ympäri suomen, rekka-autollisen lopulta. Se oli hurja hässäkkä, mutta joka ikinen sai säräpakettinsa ajoissa perille eikä ainuttakaan reklamaatiota.

Nyt saa kehua, miksi kannattaa tulla Lemille ja Säräpirtti Kippurasarveen?

– Jos ei särää ole ikinä syönyt, niin kyllähän sitä kannattaa paikanpäälle tulla maistamaan. Se, kun otetaan se tuosta uunista ja tämä miljöö ym.

Säräpirtti Kippurasarven löydät www.sarapirtti.fi
Rantatie 1, 54710 Lemi
p. 05 4146 470
info@sarapirtti.fi
Instagram
Facebook

Tarkista kattausajat ja muista pöytävaraus aina etukäteen!