Siirry pääsisältöön
Etusivu Palvelut Elinkeinopalvelut Myö osataa! – juttusarja lemiläisistä tekijöistä Stam1na

Stam1na

Myö osataa! -juttusarjan seuraava kokoonpano ei välttämättä suurempia esittelyitä kaipaakaan etukäteen. Stam1na on ylistänyt koko uransa ajan kotipaikkansa hienoutta, ja samalla bändin oma menestystarina on ollut omiaan luomaan kivikovan pohjan tämän päivän lemiläiselle raskaamman rockin skenelle. Vuonna 2007 Lemin kunta myönsi yhtyeelle Lemin kello -palkinnon tunnustukseksi kotiseudun myönteisestä esillä pitämisestä nuorison parissa ja hyvästä menestyksestä kansallisilla ja kansainvälisillä estradeilla.

Kuva: Stam1na ja Misa Oy. Vuonna 2020 lemiläiset Misa Oy ja Stam1na tekivät yhteistyötä, tuloksena hieno puukiuas.

Faktalaatikko

Kuka: Antti Hyyrynen
Mitä tekee: Muusikkona Stam1nassa laulaja-kitaristina, sekä av-alan yrittäjä ja esikoiskirjailija
Tausta: Medianomi AMK ja ammattimuusikkona vuodesta 2005. Pidän kissoista ja pizzasta.
Parasta työssä: Luovan työn tekijänä en tunne olevani oravana pyörässä, vaan pikemminkin orava pähkinän kimpussa.
Antin Lemin Top 3 parasta asiaa:
1. Koko kunta on mielestäni kompakti, persoonallinen ja turvallisen oloinen.

2. Särä, jota saa nykyisin myös pizzassa… En olisi ikinä uskonut että näin tulee käymään.

3. Kaunis pala kirkonkylää ja maaseutua kumpuilevien järvimaisemien ytimessä.
———————–
Kuka: Kai-Pekka Kangasmäki
Mitä tekee: soittaa bassoa Stam1na-yhtyeessä.
Tausta: Soittoharrastus tuli aloitettua joskus 90-luvulla. Ensin kiinnosti rummut, sitten kitara. Irja-mummo sponsoroi ensimmäisen kitaran ja siitä se musiikkiharrastus lähti kunnolla liikenteeseen. Kitara sekä musiikki onkin säilynyt elämässä tähän päivään asti. Koulutuspuolelta löytyy medianomin ja sosionomin paperit.
Parasta työssä: Varmaankin se, että sellainen tietty lapsen tai nuoren into ja harrastuneisuus on edelleen säilynyt tässä mukana, vaikka toiminta onkin monella tasolla todella ammattimaista.
Kaikan Lemin Top 3 parasta asiaa:

1. Kuukanniemen kalliot. Mieli lepää Kotajärven kauniissa lapsuus/nuoruusmaisemissa.

2. Kotajärven Pallo, kaakon lesoin futisjengi ja Suomen paras urheilujoukkueen taustalla oleva sometiimi.

3. Yhteisöllisyys. Muutaman kerran Lemillä tapahtumia järjestäneenä on ollut hieno seurata miten Lemillä autetaan toisia ja yhteistä hyvää. Erittäin lämpimät muistot tulee vuoden 2016 juhlakeikastamme Tapiolassa, kun kirkonkylän väki vei ulkopaikkakuntalaisten autoihin sähköjä ja jopa majoittivat keikkavieraita kodeissaan.

Mistä, miten ja milloin Stam1na sai alkunsa?

Antti: Pekka Olkkonen tuli miun juttusille Tapiolan limudiskoillan hämärässä. Hän ehdotti että perustettaisiin hevibändi, koska meitä oli siinä heti kaksi, toinen kitaristi ja toinen rumpali. Vuosi oli 1996, liekkö ollut kevät. Siitä sitten ruvettiin kasvattamaan pitkää tukkaa yhdessä ja treenailemaan Tapiolassa muun muassa Sepulturaa. Eka oma keikka oli vielä samana vuonna.

Oletteko kaikki lähtöisin Lemiltä ja onko teillä kytköksiä edelleen Lemiin?

Antti: Itse synnyin Piippolassa, monipäinen perheemme muutti Lemille kun olin kolme, nykyisin asun Lappeenrannassa. Pekka ja Kai-Pekka taitavat olla meidän paljasjalkaiset Leminaattorit. Bändi treenasi Lemillä todella pitkään urallaan.

Kaikka: Mie oon syntynyt Lappeenrantaan vuonna 1985 ja ollaa parivuotiaana muutettu Lemin Kuukanniemeen, josta iskän puolen suku on kotoisin. Sukulaisia asuu edelleen Lemillä, eli kytköksiä on.

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia teillä on?

Antti: Yhtyeenä me varmastikin jatkamme samaa rataa, jos vain kulttuurityön tekeminen saa jatkua edes jotenkuten “vanhan maailman malliin”. Seuraavaksi on tarkoitus rundata viimeisimmän Novus Ordo Mundi -julkaisukiertue ja sitten hissukseen valmistella kymmenettä studioalbumia.

Kaikka: Tehdä uutta musiikkia ja toivon mukaan paljon keikkoja. Seuraava studioalbumi olisi jo Stam1nan kymmenes studioalbumi.

Lemiläistä yhteistyötä parhaimmillaan nähtiin vuonna 2020, kun Lemin kaksi suurta ja tunnettua nimeä löi
hynttyyt mitä siitä syntyi?

Antti: Saimme hienon yhteistyömahdollisuuden Misan kanssa. Ihmetyttää miksei tämä ollut tullut kellään suomalaisella hevibändillä aiemmin mieleen! Saunan kiuas ja metallibändi on periaatteessa yksi ja sama asia. Tulta, kuumuutta, rockia, niittejä, mustaa metallia!

Kaikka: Suomen hienoin puukiuas. En tiedä miksi tämä ilmiselvä yhteistyö ei ole ottanut aiemmin tuulta purjeisiin, mutta parempi myöhään kun ei ollenkaan. Yhteistyö Misan kanssa sujui muutenkin todella mukavasti ja massiivisesta kiukaasta tuli hieno!

Mikä on parasta Lemillä?

Antti: Juuri tällä hetkellä parasta Lemiltä tulee Karhun Matilta, perunaa tuohon Lappeenrannan ylätorille. Nam!

Kaikka: Kiireen tuntu puuttuu kokonaan, mikä on tässä päivässä aika rentouttavaa. Nuorena parasta oli se, miten kunta tuki silloisen bändimme harrastustoimintaa monin eri tavoin. Se oli silloin todella tärkeää ja tuntui hyvältä, että meidän puuhastelua arvostettiin.

Millaisia toiveita sinulla/teillä olisi Lemin suhteen tulevaisuudelle?

Antti: Haluaisin tutustua Lahnajärven rantoihin potentiaalisena mökkeilijänä tai kesäasukkaana.

Kaikka: Kunta on käsittääkseni tukenut nuorisotyötä ja nuorten harrastuksia, joten toivon kovasti tämän kannustavan ilmapiirin jatkuvan tulevaisuudessakin. Jos Lemille rakennetaan joskus jäähalli, niin täältä löytyy varmasti muutama nimiehdotus areenalle, tai edes areenan vessalle…

Nähdäänkö Stam1naa vielä Lemillä?

Antti: Olisin surullinen mikäli näin ei nähtäisi!

Kaikka: Varmasti nähdään!

Jos Lemi olisi biisi, mikä tai millainen se olisi?

Antti: Uskoisin, että tyylilaji sijoittuisi jonnekin humpan ja Frank Zappan tuotannon välimaastoon, suomeksi laulettuna, tietenkin. Tai itseasiassa lemiksi. Jos en aivan väärin muista, me sanoitimme, sävelsimme ja esitimmekin yhden Lemi-biisin muutama vuosi takaperin Capital of Metal -juhlilla: kappaleen nimi on Särät kaakkoon. Kannattaa googlettaa lisää!

Kaikka: What a Wonderful World by Louis Amrstrong.